Artikkelit

Ebin eli M. Hossain ”Ebi” Ebrahimin juttu ovat burgerit. Erittäin hyvät burgerit. ”Suomen top 3. Me olemme siinä”, haastaa Ebi.

Afganilaistaustainen Ebi on noussut ainakin Hämeenlinnassa pieneksi some-ilmiöksi välittömän esiintymisensä ja energisyytensä ansiosta. Ja onhan matka kotikokkailujen ja pienen grillikioskin kautta laatua ja kotimaisuutta vaalivaksi hampurilaisravintolaksi monella tapaa mieltä kiehtova.

Kysyttäessä Ebiniltä, mitä kotiseutu hänelle merkitsee, kuvailee hän sen olevan sydämen rauhaa: turvallinen, mutkaton ja tuttu asuinympäristö on jotain, jota ei aina osata arvostaa tarpeeksi.

Marja Oechin suku tuli Suomeen 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla juustomestareiksi, kun maanviljelyn tuottavuus alkoi nälkävuosien jälkeen vähitellen nousta.

Maanviljelyksen ja tuottavuuden problematiikka on yhä Oeschin työssä ajankohtainen teema. Nuori maanviljelijä on löytänyt paikkansa alalta ja yhteiskunnasta pyrkimällä kääntämään alkutuotannon suuntaa hiilineutraaliin tai jopa hiilipositiiviseen suuntaan.

Luontoystävällisempää maataloutta Oesch tavoittelee paitsi kehittämällä kotitilaansa, myös vaikuttamalla Suomessa ja kansainvälisesti.

https://youtu.be/uM6Dnjeky7E

Inkeri ja Tatjana ovat ystäviä. Vaikka Ukrainasta Tammelaan päätynyt Tatjana ja itäsuomalainen Inkeri jakavat hädin tuskin yhteisen kielen, ei tämä ole juuri menoa haitannut. Kommunikaatio tapahtuu vaikka käännösaplikaatiolla, jos muu ei auta.

Läntiseen Hämeeseen töiden perässä jo toistamiseen muuttanut Inkeri vahvistaa, että ennakkoluulot hämäläisistä vaikeasti lähestyttävinä pitävät jossain määrin paikkaansa – mutta myös kaupunkien ja kylien välillä on suuria eroja.

Naapureiksi ja sitä myöden ystäviksi päätyneet Inkeri ja Tatjana nauravat paljon, juovat kahvia, tekevät yhdessä ruokaa, retkeilevät ja parantavat maailmaa, taustanaan Tammelan historiallinen pitäjä.

https://youtu.be/9n_fD5QSMPo

Kyösti Laitinen kertoo, että on yksi taito, jota savolaispoika tarvitsee maailmassa pärjätäkseen. Nimittäin kielitaito.

Kosmopoliitiksi nykyään itseään kutsuva Laitinen työskenteli pitkään Neuvostoliitossa ja vallankumoiksen jälkeen Venäjällä, mutta löysi tiensä takaisin Suomeen ja Hämeeseen 90-luvun lopulla.

Eläkkeellä ollessaan Laitinen välittää ja korjaa erilaisia mittalaitteta. Teknisen alan työuran, diplomi-insinöörin koulutuksen ja elektroniikkaharrastuksen mukanaan tuomat taidot tiivistyvät Laitisen vaikuttavalla pajalla, jota hän itse kutsuu ”elämäntapaverstaaksi”.

Hausjärven Oitissa asuvan Laitisen päivät täyttyvätkin yhä työstä ja monenlaisesta aktiivisesta järjestö- ja yhteisötoiminnasta.

Riitta Pouttu seisoo hämeenlinnalaisen tehdasalueen porteilla. Hänen takanaan kaupungin suuntaan vievä tie on Poutun mukaan ”henkisesti levein tie, jonka tiedän.”

Hämäläistaustainen Pouttu työskenteli pitkään valmistavan teollisuuden hallinnollisissa tehtävissä. Kun yrityksen osaksi tuli pohjanmaalainen pienempi yritys ja pohjalaiset alkoivat työnsä Hämeenlinnan konttorilla, synnytti se monenmoista kitkaa. Hämäläinen harkitsevuus ja leppoisampi työtahti sai rinnalleen tavoitehakuisemman ajattelumaailman, johon sisältyi tinkimättömän uurastuksen eetos.

Pohjalaisten konttorin ja tehtaan välinen fyysisesti lyhyt asfalttitie erotti siis kaksi kotimaista kulttuuripiiriä.

Vaikka Pouttu on viettänyt suurimman osan elämästään kaupungeissa ja taajamissa, kuvailee hän ytimeltään olevansa yhä maalainen ja umpihämäläinen. Iloa hämäläiseen sydämeen tuo se, että hänen jälkikasvunsa on tehnyt paluumuuton Hämeenlinnaan, jolloin tulevienkin sukupolvien yhteys kotiseutuun jatkuu.

Kun Mona Moisander muutti opiskelukaupungistaan maalle, kyselivät hänen opiskelijatuttunsa, eikö siellä asuminen pelota?

Moisanderin mukaan asia on päinvastoin: tutuilla kulmilla, jossa kaikki tuntevat toisensa jo lapsesta asti, tuntuu huomattavasti turvallisemmalta kuin kasvottomammaksi jäävissä valtakunnan kasvukeskuksissa.

Moisander löysi kotikylältään, Riihivalkamalta, kyläyhdistystoiminnan, joka osoittautui mahdollisuudeksi toteuttaa monenlaista ja tuoda kyläläisiä entistä enemmän yhteen.

Millaiset ovat Hämeen laulut? Seuraavassa sukelletaan niiden maailmaan!

Lopen kunnanviraston kahvipöytien kautta löytyi erinomainen vinkki ”kaikkein loppilaisimmasta” henkilöstä. Yksimielinen näkemys oli, että hän on Venla Hatakka.

Hatakka on monen harrastuksen ja työnsä kautta hyvin aktiivinen kuntalainen.

Kunta-alaa opiskeleva Hatakka on hämäläis-karjalaisesta sukujuurta ja uskaltautui hienosti sanoittamaan hankkeelle sitä, mistä kotiseudusta parhaimmillaan on kyse.

Millaiset ovat Hämeen tunnukset?
Videoartikkelissa raapaistaan pintaa tästä aiheesta.

Pekko Vehviläinen ei ole aivan tavallisin tallaaja.

Mittaamiseen erikoistunut tekniikan tohtori ja mustan vyön ju-jutsu sensei muutti vähän aikaa sitten takaisin synnyinseuduilleen Riihimäelle.

Vehviläinen on käyttänyt itseään erilaisten mittalaitteiden koekenttänä jo kohta kolmekymmentä vuotta ja harrastus johti lopulta pitkäaikaiseen terveysalan yrittäjyyteen. Ammatillisissa yhteyksissä hän tituleeraakin itseään epävirallisesti ”Suomen mitatuimmaksi mieheksi”.

Erittäin aktiivinen Vehviläinen on hyvä esimerkki modernista ja eteenpäin suuntautuvasta ajattelusta, johon istuvat niin maanpuolustahto ja reserviläisyys kuin karjalainen sukutausta.

Oheiselta videolta käy ilmi, millainen on hämäläistaustainen ”kyborgi” ja miten hän itse mittaisi hämäläisyytensä astetta.